Puheenvuoro
Taloyhtiöiden pitää nykyisin laatia niin sanottu Pelastussuunnitelma. Yksinkertaisuudessaan siinä kirjataan ylös sellaisia asioita, jotka on hyvä tietää silloin, jos sattuu joku onnettomuus,
esim. tulipalo. Asukkaille tulee tutuksi, missä on taloyhtiön väestönsuoja tai muu kokoontumispaikka onnettomuustilanteessa. Samoin kootaan listalle tietoa asukkaista, joilla on ensiaputaitoja.
Pelastussuunnitelmaan voidaan liittää mukaan myös perustietoja tulipalon alkusammutuksesta tai kaasuonnettomuudessa suojautumisesta. Kyseinen pelastusssuunnitelma toimitetaan Pelastuslaitokselle,
jotta siellä päässä on vastaavasti tarvittavaa tietoa onnettomuuskohteesta.
Olin mukana laatimassa tälläista suunnitelmaa omassa taloyhtiössämme. Jälkeenpäin aloin miettiä, mitä yhtymäkohtia tuolla onkaan meidän ihmisten elämään ja Raamatun ilmoitukseen.
Meidän jokaisen on tärkeä varautua etukäteen ennenkaikkea elämämme siihen tilanteeseen, kun jonkun onnettomuuden tai vain ikääntymisen johdosta elämämme täällä loppuu.
Voimme kysyä itseltämme ja lähimmäiseltämme, onko Pelastussuunnitelma laadittu.
Psalmin 103 mukaan:
"Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho,
hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla,
Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne."
Ihmisen elämän Pelastussuunnitelma on kirjattu Raamattuun. Sitä on hyvä tutkia syksylläkin.
Ja siellä Taivaallisella Pelastuslaitoksella on täydelliset tiedot meistä ja siellä ollaan valmiudessa 24 h.
- Mika Ahvenainen
Edellisiä Puheenvuoroja >>