Helluntailiike

Helluntaiherätys on saanut nimensä helluntaipäivän tapahtumien pohjalta: uskovat tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat sen vaikutuksesta puhua eri kielillä (Apt.2:1-4). Tällaisia ilmiöitä on esiintynyt kristillisessä kirkossa helluntain jälkeenkin. Uskonpuhdistuksen aikana Saksan anabaptistien joukossa parani sairaita, uskovat täyttyivät Pyhällä Hengellä ja puhuivat kielillä. Ranskan hugenotit ja myös kveekariherätys ovat samalla tavoin karismaattisia liikkeitä.

1900-luvulla sai kuitenkin alkunsa helluntailiike sellaisena kuin me sen ymmärrämme. Liike on lähtöisin Yhdysvalloista, mutta sillä on juuria Euroopassakin. Walesissa alkoi vuosisadan alussa herätys, jota amerikkalainen baptistipastori kävi seuraamassa ja jonka hän sitten vei mukanaan kotiseudulleen Los Angelesiin. Siellä tyhjillään seisseessä Azusa-kadun metodistikirkossa alkoivat muista kirkoista kielilläpuhumisen tähden ulossuljetut uskovat kokoontua rukoilemaan vuonna 1906. Tästä katsotaan nykyisen helluntaiherätyksen saaneen alkunsa. Los Angelesissa käyneet saarnaajat levittivät uutta herätystä kotiseuduilleen, ja ennen vuoden 1906 loppua helluntailiike oli saavuttanut Intian sekä Euroopan maista Norjan ja Ruotsin. Norjalainen metodistipastori T.B. Barratt oli kirkkorahojen keruumatkallaan New Yorkissa lokakuussa 1906 täyttynyt Pyhällä Hengellä ja rahojen sijasta toikin uuden herätyksen kotimaahansa. Suomessa Barratt vieraili vuonna 1911.

Alussa helluntalaisuus oli vain yhteinen karismaattinen kokemus, mutta vanhemmat liikkeet eivät katsoneet suopeasti henkikasteen kokeneita ja sulkivat poikkeavat uskovat joukostaan. Ruotsin baptisteista erotettu Lewi Petruksen ryhmä vaikutti koko pohjoismaiseen helluntalaisuuteen baptistisilla piirteillään. Eri maiden helluntailiikkeet ovat kuitenkin itsenäisiä ja pääosin kansallisia.

Suomessa varsinaiselle helluntailaisuudelle pohjaa loivat vapaat suunnat (baptistit, vapaakirkko, metodistit), Suomen Lähetysseura ja "narvalaiset" lestadiolaiset. Pekka Brofeldt, joka oli Lähetysseuran puhuja ja Kotimaa-lehden päätoimittaja, selosti lehdessään uuden liikkeen toimintaa. Vuonna 1911 hän perusti Toivon Tähti-lehden ja alkoi opettaa Pyhän Hengen kastetta. Narvan lestadiolaisten piireissä liikkui johtajaopettaja Hanna Castren, josta myöhemmin tuli helluntaiherätyksen pioneereja. Hän kutsui T.B. Barratin Suomeen puhumaan. Barratin lehti Korsets Seier alkoi ilmestyä suomeksi vuonna 1912 nimellä Ristin Voitto. Vuonna 1915 järjestäytyi Suomen ensimmäinen helluntaiseurakunta, Helsingin Siloam. Helluntaikokoukset olivat kiellettyjä reilun vuoden 1916-17. Vuonna 1924 perustettiin kaksikielinen Helsingin Helluntaiseurakunta, Filadelfia. Siitä erkani vuonna 1928 Eino Mannisen johtama suomenkielinen Saalem-seurakunta. Kymmenen vuoden kuluttua Helsingin Saalemissa oli jäseniä noin 1400 - myös Järvenpään helluntaiuskovat kuuluivat rukouspiirinä Saalemiin.

Helluntailaisuuden leviämiseen vaikutti Suomessa myös se, että täällä oli totuttu kiertäviin herätyssaarnaajiin. Maallikot ovat saaneet vuodesta 1869 julistaa evankeliumia pappien ohella. Naiset vaikuttivat helluntailiikkeeseen jo alkuaikoina: naisopettajat ja yhteiskunnalliset vaikuttajanaiset järjestivät ulkomaalaisten puhujien matkoja eri puolille Suomea ja toimivat kokouksissa tulkkeina. Näin liike sai sosiaalista arvostusta alkuvaiheissaan. Helluntaitulta levittivät erityisesti naisevankelistat, jotka joutuivat usein toimimaan myös saarnaajan tehtävissä; 1930-luvun lopussa Järvenpäässäkin kutsuttiin evankelista Mandi Sahlstedt saarnaajaksi.

• Ristin Voitto-lehden verkkoversio löytyy täältä.